huomaan usein olevani vastahakoinen ottamaan rakkautta vastaan, se on vierasta ja vaikeaa, ärryn siitä että musta vilpittömästi välitetään, koska odotan milloin alkaa tulla ehtoja tai takaisinmaksuvaatimuksia. miksi se halaa ja pussaa eikä riitele, miksi se halaa kun itken eikä suutu, miksei se uhkaa lähtevänsä vaikka haastan riitaa, miksi se vihaisenakin sanoo rakastavansa, miksi se edes sanoi sen ensimmäisenä ja niin aikaisin. yksi paha riita meillä oli, seuraavana päivänä käskin sen pois, seuraavana yönä kävelin sitä vastaan ja se itki kun halasin sitä tyhjällä parkkipaikalla. en ole nukkunut yksin moneen viikkoon, se nukkuu yöt ihan kiinni ihossa eikä se haittaa mua vaikka aina olen luullut niin. on pelottavaa miten paljon hyvää se voisi viedä mukanaan jos se nyt päättäisi lähteä. mutta mun koti on täynnä sen vaatteita, räkä- ja karkkipapereita, koruja vessassa ja lauta eteisessä. ei se ainakaan tänään lähde, se nukkuu jo omalla puolellaan sänkyä.

olen tehnyt tällä viikolla paljon töitä, pari edustusta, kirjoittamista ja tiedottamista, ja odotan kutsua haastatteluun kouluun. huomenna ystävän luo vähän kauemmas. elämä kuulostaa nykyään yllättävän normaalilta.