muutaman päivän oon itkenyt pohjamudissa sanomatta kenellekään kun ei ole ketään kenelle sanoa. loput tekee mieli karkottaa ja ajaa pois. muutama päivä on vähän mutta tässä pärjäämisessä ja kiireessä ja ah niin tutussa esittämisessä se on liikaa. kyllä sen vaan vieläkin osaan ja tunnen itteni epäonnistuneeksi ja pettyneeksi kun en osaakaan enää puhua terapiassa. kun ehti sen alussa tulla yksi suuri kolhu lisää niin ei luoteta enää sitten ammattilaisiinkaan. vitun paska kun sä joskus kärsisitki oman osuutes itse.