sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Mun on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa, mutta en ole halunnut tai uskaltanut. Olin saanut kommentin "miten tässä kävi?" enkä ole varma mihin kysyjä viittasi, luultavasti siinä tekstissä mainittuun poikaystävääni, jonka jätin ja jonka näkemisestä olen sen jälkeen kieltäytynyt rauhanomaisissakin merkeissä. Keräsin siihen pitkään voimia ja menin siitä silti rikki. 

Nykyinen on lempeä ja kiltti, liiankin kiltti. Mulle pitäisi olla vähän kovempi ja sanoa välillä vastaan. Menneisyyteni takia tuntuu välillä todella vastenmieliseltä tulla kohdelluksi kuin kukka kämmenellä. Puolen vuoden aikana olemme riidelleet kahdesti. Tuntuu vieraalta ja laimealta rakastaa ilman hirveää repimistä ja riitelyä ja kipuilen yksinäni kun en saa toista hermostumaan millään. Outoa ja uutta on sekin, miten sen perhe on ottanut mut vastaan, ne pyytävät mua paljon kylään ja mukaan reissuihin. 

Keväällä opettaja suositteli mua harjoitteluun yhteen työpaikkaan ja nyt mut on jo palkattu sinne vakituiseksi työntekijäksi. Koulu on vielä kesken, mutta yritän riipiä sen kasaan tässä sivussa. On niin kaukainen ajatus, että vasta reilu vuosi sitten aloitin koulun ja pelkäsin miten tulen jaksamaan, mietin että voin hyvin venyttää opintoja ja etenkin harjoitteluita pelkäsin todella kovin. Nyt sainkin ensimmäisestä harjoittelupaikasta paikan, joka itseasiassa on opiskelemaani alaa korkeampi, ja olen valmistumassa paljon suunniteltua nopeammin. Koko kesän olin töissä, kesälomaa en pitänyt yhtäkään päivää, ja varmasti sen ansiosta kesä meni hyvin ja pärjäsin. Pitäisi muistaa olla ylpeämpi ja tyytyväisempi ja silti muistaa miten pohjalla olen käynyt kääntymässä. Terapian kolmas ja viimeinen vuosi alkoi juuri. Koen voivani pääasiassa ihan hyvin, välillä tunnen itseni jopa onnelliseksi, suurimman osan ajasta edes tyytyväiseksi. Lähinnä oma kova suorittamiseni ja vaativuuteni ajaa mut todella väsyneeksi.

2 kommenttia:

Rosaline kirjoitti...

En oo pitkään aikaan lukenu mitään blogeja, saati kirjottanut mitään, mut kun tulin ettimään vähän mun teininä kirjottamia tekstejä hoitotaholle, löysin tän.
Musta on ihanaa lukea, miten sulla menee. En tiiä muistatko mua, mutta aika kauan oon sun blogeja lukenut, ja vähän tutustuttiinkin sillon joskus. Ihanaa, että sulla menee näin. Mua hymyilyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Vuosi menny. Missä olet?