Alan olla niin vihainen elämälle mutta tiedän sen vihan nyt nousevaksi ja ehkä jonkun ajan kuluttua laantuvaksi. Kuten vuosi tai pari sitten, ehkä syklinä. Ja kun en osaa tehdä sille mitään, kerään vain kiukkua ja joka kerta se iskee kovemmin. Mä olen niin roskaa vaikka tämä tuntuukin vain joltakin maailmaa kohtaan koetulta vääryydeltä jota olisi pitänyt kokea ehkä 14-vuotiaana. Mä olen 21-vuotias eikä mun mielipiteitä, pyyntöjä, toiveita, ajatuksia, tietämiäni faktoja ja kotia ja minua millään tavalla arvosteta eikä kunnioiteta. Ei läheisten, vanhempien, hoitohenkilöiden tai tuntemattomien ihmisten toimesta. Koska mä olen roskaa ja sellaiseksi mun kuuluu itseni tuntea. Mut käännytetään päivystyksestä pois ja terapeutti sanoo että ei ne asiat ole ongelmia. Ennen osasin vain viiltää tähän tunteeseen mutta enää en pysty siihenkään, edellisestä on yli kolme kuukautta, ei se enää niin vaan käy vaan nyt sillä on oikeasti seurauksia. Nykyään on helpottavaa vain valvoa öisin muutama tunti ihan vaan hiljaisuudessa ja yksin.