Miten voi näin uupunut ihminen olla ja silti vaan tehdä ja tehdä kun pelkää että pysähtyminen tarkoittaa sitä ettei enää nouse. Miten voi olla tällainen. Hankala ja ristiriitainen ja osaamaton. Vaikea. Vaikeaa olla, mennä nukkumaan ja herätä, liikkua paikasta toiseen, sanoa asioita. Sitten kesken lenkin pysähtyä penkille itkemään, siihen samalle penkille kuin aina, nyt siitä leikattiin ympäriltä ruusupuskat pois. Sellainen vaihe kun karkit jää kaappiin ja kilpailuviettini herää kunnes hajoan sen alle. Täytin viime viikolla 23. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt niin paljon ja edennyt johonkin mutta kuopat ovat aina kovempia. Enkä vieläkään tiedä mitä olen. Paitsi vaikea.