lauantai 6. elokuuta 2016

Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, aika vakava sellainen, ja olen siitä melkoisen helpottunut kaiken jaksamattomuudesta johtuvan ankaran itseni soimaamisen jälkeen. Kerrankin on jotakin "oikeaa", numeroilla osoitettavaa vikaa jonka pitäisi olla helposti lääkkeillä korjattavissa, jospa oleminen edes jollain tavalla helpottuisi. Aloitin yhden kuntoutuskurssinkin ja ensi kuussa DKT-terapian. Sitä olen odottanut, haluaisin oppia ajattelemaan ja käyttäytymään vähän rakentavammin tai edes vähemmän katastrofaalisesti. Pääsin myös käymään ravitsemusterapeutilla ja ehkä saan sinne käyntejä jatkossakin. 

Olen kirjoittanut paljon mutta häpeän liikaa julkaistakseni mitään. Melkein joka päivä itken pääni umpeen ja tahdon vain hautautua ja olla palaamatta. Yritän tehdä asioita mutta usein kaikki menee päin persettä jonkun selittämättömän ahdistuksen tai paniikkioireiden takia ja lannistun. Ennen olen sentään jotenkin ymmärtänyt mistä ahdistus, viha, itseinho ja moni muu sillä hetkellä johtuu, tiedän nytkin mutta en mitenkään pysty käsittelemään asioita kun ei niitä siedä edes ajatella. Mielen päällä on kerros häpeää ja virheitä ja yksinäisyyttä eikä niiden läpi uskalla kaivautua niihin asioihin. Muutenkin yritän olla hiljaa, siedettävämpi, vihaan sitä ajatusta mutta aina se jostakin tunkee takaisin. Tänään vietin päivän mukavien asioiden parissa ja silti kotimatkan itkin ja mietin että kotona silvon jonkun raajan auki, sitä olen nyt pari viikkoa aika tiiviisti ajatellut. Viime kerrasta on melkein kymmenen kuukautta. Viime sairaalareissusta on melkein puolitoista vuotta. En tiedä katoaako se halu ikinä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kilpirauhasen vajari on muuten aika kiva. Varaudu menettämään terveytesi ja uppoamaan syvään paskaan. Kiloilta et voi välttyä. :)

Kelvoton kirjoitti...

kyllä tämä on mun ongelmistani pienin, vointini on parantunut koska osaan ottaa lääkkeeni säännöllisesti ja painoakin on lähtenyt, joten kiitos huolenpidosta.

Anonyymi kirjoitti...

Odota vain, kyllä se saa sutkin kiinni. Mikään lääke ei paranna. Eikä toimi ikuisesti.

Kelvoton kirjoitti...

katkeroipa kilojasi muualla tai jätä vaikka se seuraava sipsipussi ostamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Heh. Ei se mulle sattunutkaan, vaan perheenjäsenelle. :) Jännä muuten, että näytät itsekin kyseenalaistavan kilpirauhasen roolin lihomisessa. Olen seurannut tilanteiden kehittymistä aika läheltä ja noh, voin vain sanoa, että suurella todennäköisyydellä tulet vielä heräämään todellisuuteen yksi kaunis päivä. Sitten voikin olla aika jännät paikat kaltaisellasi katkeralla wnb anorektikolla.

Kelvoton kirjoitti...

ei voi sanoa muuta kuin että you must be new here. soita vaikka kriisipuhelimeen ja avaudu siellä jos on noin raskasta.

Anonyymi kirjoitti...

Enemmän kyllä vaikuttaisi sulla raskasta olevan, ei vaan taida enää kriisipuhelimetkaan auttaa...

Kelvoton kirjoitti...

en pysty millään tasolla ymmärtämään miten mun painoni mahdollinen muuttuminen voi mitenkään kiinnostaa sinua, elämääni kuulumatonta anonyymiä, noin paljon. mä olen kahdeksan vuoden syömishäiriötaustastani huolimatta hyväksynyt sen ihmisen fysiologiaan kuuluvan tosiasian, että paino muuttuu elämän aikana eri seikkojen seurauksena, nyt se on pudonnut, joskus se varmasti tulee nousemaan eikä se ole minulle ongelma, joten miksi se on sinulle? jos sinun agendasi on kierrellä kertomassa ihmisille että odotas vaan, joskus vielä painosi nousee :) ja jaksat käyttää siihen vielä monta päivää, niin kyllä sinun arkielämässäsi on jokin pahasti vialla. mä olen jo hoidossa, suosittelen sinulle samaa. voimahali hei.

Anonyymi kirjoitti...

Kai sä taustasi vuoksi myös ymmärrät, että kerran syömishäiriöinen aina syömishäiriöinen? Sekin piru pomppaa aina jostain esille, vaikka vaikuttaisi jo hyvän aikaa parantuneen. Sama koskee viiltelyä tai mitä vain itsensä pahoinpitelemisen muotoa. Sulla on muuten jäänyt matematiikan tietämys ekaluokkalaisen tasolle jos väität, että olen käyttänyt päiväkausia viestittelyyn, kun todellisuudessa olen käyttänyt vain muutamia mitättömiä minuutteja. Arkielämäni on tämän vuoksi oikein hyvin tasapainossa; välillä työtä ja välillä pieniä sirkushuveja.

Kelvoton kirjoitti...

minä tiedän sairauksieni muodot ja ilmenemiset kuin myös vallitsevat intensiteetit varsin hyvin, toisin kuin sinä. toivottavasti löydät mitättömyyteesi tuottoisampaa tekemistä, tämä oli tässä.