Viime viikolla oli muutama kummallinen päivä, joku huonon voinnin kulmakivi kun en muuta tehnyt kuin ajatellut, kirjoittanut ja hengitellyt. 

 "Eilen istuin lattialla ja katselin käsiäni ja aloin itkeä koska tajusin etten muista miltä ne näyttää. Käsistäni olen ennen pitänyt itsessäni eniten. Mä olen nykyään itselleni täysin vieras, ollut ehkä vuoden tai pari ja nyt vasta olen tajunnut sen. Yhtäkkiä olen joidenkin päivien aikana ajatellut itseäni enemmän kuin varmaan ikinä ennen. Olen yrittänyt muistaa millainen olen, mitä mä ennen olen tehnyt ja mistä pidän. En tiedä mitä kohtaa mun aivoista olen yön tunteina lääkinnyt tarpeeksi mutta nyt yritän vain epätoivoisesti selvitä, miettiä miten sen teen ja miten sen olen ennen tehnyt. En tiedä kauanko tätä huolta ja pelkoa on jatkunut mutta koen sen eri tavalla, ennen on ollut vain haitallista ajatella liikaa ja liian yksityiskohtaisesti ja itsetietoisesti mutta en tiedä olenko vain valvonut liikaa vai ollut syömättä liian kauan vai vajoamassa psykoosiin mutta olen ajatellut todella paljon, olen yrittänyt muistaa mikä ennen oli toisin, miksi mä sillon pärjäsin paremmin ja millainen edes olin. Mä olen monien asioiden alle hukannut itseni täysin. Siksi mun on hankalaa olla itsekseni, se on turvatonta ja hätääntynyttä koska mulla ei ole aavistustakaan mitä muuta mä olen kuin pahaa oloa. 

Kaipaan vanhoja koteja ja helpompaa olemista, sitä kun pystyin olemaan tekemättä mitään. Tosin silloin omaa aikaa oli liian vähän ja siksi valvoin öitä, tykkäsin kävellä kaupungilla ja silti halusin muuttaa sieltä pois. Uudessa kaupungissa ja kodissa puolen vuoden jälkeen olin pilannut kaiken, silvoin itseäni ja olin nälkäinen ja hoidossa. Nyt yritän olla tuntematta mitään ellen tiedä sen olevan turvallista, ajattelen varovasti enkä oikeastaan edes muista näistä viime päivistä paljonkaan enkä uskalla lukea kaikkea mitä olen itselleni kirjoittanut. 

Paras neuvo minkä muistan saaneeni oli melkein vuosi sitten jonain yönä päivystyksessä kun lääkäri halasi ja sanoi että tee itseäsi varten jotain, tee hyvää ruokaa tai osta hyvä saippua ja lotraa niin kauan kuin huvittaa. Ja miten hankalaa voi olla noudattaa noin yksinkertaista ajatusta. Jostain syystä pelkään sallia itselleni mitään mukavaa sen pelossa että se viedään pois tai että muulla tavalla petyn, juuri siihen kun itseltäni sen jonkun hyvän kiellän enkä siitä silloin osaa nauttia. Toinen siihen liittyvä pelko on se että mitä sillä aikaa tapahtuu, mitä ikävää tapahtuu mun tietämättä tai mitä hyvää multa jää oman itsekkyyteni takia välistä. 

Yritän kehitellä itselleni tekemistä, viikkoon kuuluu terapia, fysioterapia ja yksi tai useampi mielenterveysyhdistyksen ryhmä johon mentyäni ensimmäisen kerran ylitin itseni, ylipäätään menemällä ja jopa viihtymällä. Muillekin päiville yritän jotain keksiä, olo helpottuu kun selviää aamupäivän yli, jostain syystä ne ovat vaikeimpia. Sekin oli joskus ennen toisin, tykkäsin olla yksin etenkin aamuisin.

Muutamassa päivässä olen käynyt läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, puhunut osastosta tai pitäisikö muuttaa muualle vaikkei ole edes syytä asua missään, repiä kehosta irti kaikki mahdollinen vai muumioitua täysin kotiin, pitäisikö laihduttaa tai ottaa riski ja hakea arpomalla johonkin kouluun. Sitten taas havahdun siihen etten kykene edes yhtään normaalimpaan vuorokausirytmiin tai ruokkimaan itseäni järkevästi koska jostain syystä en tällä hetkellä edes muista koko aihetta. Aiemmin olen vaihtanut paikkakuntia ja kouluja helpoin päätöksin, nykyään liian suuri vastus on pelko siitä että en pärjää, entä jos jokainen siirto on aina kohti huonompaa." 

Sen jälkeen 

• olin päivän Helsingissä, näin yhtä ja puhuin ja välillä itkin hiljaa, se lähti hakemaan juotavaa ja viereisen pöydän mies sanoi mulle "it ain't always gonna be like that" 
• olen selaillut avoimen yliopiston sivuja 
• kävin terapeutin kanssa syömässä ja fyssarin kanssa jollain kerralla mennään salille koska sanoin haluavani mutta en uskalla 
• viimeksi yhdistyksen tapaamisen jälkeen jäin yhden kanssa juttelemaan vielä tunniksi ja musta on helpottavaa huomata että mä olen jonkun mielestä tutustumisen arvoinen 
• aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna odotan kevättä ja valoa 
• "ajattelin että samaan aikaan sä olet aika ilkeä mutta toisaalta niin oikeassa" mun koko olemus kiteytyy tohon lauseeseen
• nyt on huono yö