Jonkin aikaa voin paremmin, ehkä kuukauden tai jopa pari, ehkä jopa ihan hyvin, ainakin niin että muutamat huomasivat ja sanoivat että kiva kun voin paremmin ja olen piristynyt. Ja niin olinkin. 

Nyt olen ihan hetkessä kaivanut itselleni ne samat kuopat takaisin jokaista äärtä myöten ja nyt muistan taas jokaisen syyn vihata itseäni ja omaa tilannettani. Ja voi että se kävi nopeasti ja iski karusti. Päivät olen suunnittelemassa kuntoutusta ja juoksen lääkäreiden ja psykologien välillä ja loppupäivän kotona makaan ja ulvon ajattelemassa sitä korkeaa kynnystä joka puolessa vuodessa on ehtinyt kasvaa.