kai jossain vaiheessa kaikki oli ihan hyvin. toisaalta niin kai on vieläkin. pitäisi olla mutta se ajatus ei enää istu omaan päähän. jossain vaiheessa keho oli onnesta sekaisin, nyt se on kipuileva ja panikoiva ja huono ja pienentymässä. suru ja ankeus pysyy, ne vaan vaihtavat muotoa, kohdetta ja tarkoitusta. jossain vaiheessa asioista kuitenkin tuli sellaisia etten voi niistä enää tännekään kirjoittaa. tai voin, kukaan ei kiellä, mutta en halua. eikä niistä tiedä terapeutti tai vanhemmat vaikka ehkä pitäisi. ehkä joskus.